sunnuntaina 15. marraskuuta 2009

Miinan kanssa reissussa

Lauantaina meillä oli Miinan kanssa tokokoe Liedossa, joten lähdin jo perjantaina Miinan kanssa Kiikalaan Tanjan ja bortsujen luokse kyläilemään. Peppi joutui jäämään porukoille hoitoon sen jalan takia ja lisäksi Peppi on ollut tosi väsynyt (=kipeä) keskiviikon jälkeen, joten sille oli parempi vaihtoehto jäädä "kotiin" huilaamaan.
Lauantai aamuna lähdettiin sitten Lietoon Tanja ja Jalliksen kanssa (niin ja tietysti Miinan). Perillä käytiin ensin ilmoittautumassa ja jätettiin koirat siksi aikaa autoon odottamaan. Pikku-Miina matkusti Tanjan auton takapenkillä ja jo alku matkasta se löysi Tanjan koirien namipussin, josta se heti yritti nauttia aamupalaa. Siirsin namipussin repsikanpenkin jalkatilaan ja perille päästyämme Tanja kysyi, että pitäiskö se pussi laittaa johonkin turvallisempaan paikkaan, mutta mää tietysti fiksusti ajattelin, että ei se sitä enää muista ja antaa sen pussin vaan olla.
No totta kai Miina muisti sen ja kun tultiin autolle takaisin niin Miina istui repsikan paikalla ja sen ilmeestä näki heti, että aamupala oli nautittu. Onneksi se ei ollut täysi pussi, mutta aika ison määrän Miina niitä kerkes syömään, joten ihan kiva lähtökohta kokeeseen kun koira on vetänyt mahansa täyteen nameja...

Sitten siihen varsinaiseen kokeeseen:

Paikalla istuminen 9,5
Oli vähän nuuskinut
Paikalla makuu 10
Tätä me ei kyllä ansaittu, Miina oli haistellut todella paljon, mutta eikös se niin ole, että tuomari on aina oikeassa ;)
Seuraaminen 7,5
Ihan hirveetä seuraamista, ei tuntunut missään vaiheessa hyvältä ja ainakin kaksi perusasentoa jäi tekemättä. Miina tuntui jotenkin tosi epävarmalta.
Idari 10
Tätä on hinkattu ja näköjään se on tuottanut tulosta :)
Luoksetulo 8
Jos ohjaaja laittaisi silmälasit päähän niin koiran pysäyttäminen oikeaan kohtaan onnistuisi ehkä vähän paremmin...
Ruutu 0
Ei taaskaan löytänyt ruutua :( Ei meinnanut löytää merkkiäkään, mutta tokalla yrityksellä lähti ja löysi merkin matkalla. Ruutu oli ihan helpossa paikassa, joten se kyllä olisi pitänyt löytyä... Outoa.
Ohjattu 0
Meni keskimmäiselle kapulalle eikä enää korjannut. Lähti kyllä kohti oikeaa kapulaa, mutta viime hetkellä vaihtoikin kohti keskimmäistä...
Hyppynouto 10
Melkein täydellinen :)
Tunnari 0
Meni kapuloille lujaa, otti ensimmäisen suuhun, pudotti sen, otti toisen suuhun, pudotti sen ja tätä jatkui kaikkien kapuloiden kanssa. Kaikkien muiden paitsi sen oman kanssa, siihen se ei missään vaiheessa koskenut, kaikkiin muihin kylläkin...
Kaukot 6
Muuten olisi ollut täydelliset kaket, mutta yksi vaihto jäi tekemättä. Jostain syystä Miina meni s-m vaihdossa maahan lonkalleen ja arvasinkin, että tästä se ei pysty nousemaan istumaan. Muuten oli teknisesti loistavat kaukot, Miina oli ihan samalla paikalla kuin mihin sen olin jättänyt.

Yhteensä siis 187 p eli ei tulosta

En tietenkään tyytyväinen ole kun taas tuli nollia kolme kappaletta, mutta oli siellä joukossa onnistumisiakin ja niihin olen tosi tyytyväinen. Oma fiilis ennen koetta ei ollut mitenkään kovin hyvä kun Pepin tilanne on huolettanut, mutta onneksi tuli lähdettyä. Kisapaikka oli tosi kiva ja seura oli tietysti loistavaa :) Kiitos Tanja yösijasta ja matkaseurasta ja Miina tahtoo vielä kiittää hyvistä nameista ;) Näköjään Miinaa ei haittaa yhtään vaikka maha on täynnä nameja jo ennen koetta.
Nyt Miina jää hyvin ansaitulle tokotauolle joksikin aikaa, Annen tokossa tietysti käydään, mutta muuten keskitytään lähinnä lenkkeillyyn ja Peppi Potilaaseen.

1 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Kiva kun kävitte!
Toivotaan et joskus saatais kaikki koirat siihen kuntoon yhtä aikaa, et päästäis isolla porukalla rilluttelemaan...
Ja hyvä ettei Miinan pakki mennyt sekaisin omatoimisesta herkuttelustakaan ;)

Lähetä kommentti